A&O:n toiminnanjohtajan Ari Vehosmaan siirtyessä kokoaikaiseksi pastoriksi Uusipesula -seurakuntaan, tuli uuden toiminnanjohtajan valinta ajankohtaiseksi. Arin aktiivisella avustuksella sellainen löytyikin oikeastaan "talon sisältä".
Hallitus päätti kokouksessaan 13. tammikuuta 2010 palkata A&O-lehden mainosmyynnistä vastaavan Kimmo Jalosen helmikuun alusta uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hallitus siunasi Kimmon tehtäväänsä samassa tilaisuudessa.
Ari ei kuitenkaan jätä A&O:ta kokonaan, vaan hän jatkaa A&O-lehden päätoimittajana sekä TV 7:lle tehtävien Tulimummo-ohjelmien tuottajana.
A&O:n hallitus, palkatut ja vapaaehtoiset työntekijät kiittävät Aria uraauurtavasta ja ainutlaatuisesta työstä, jota Ari on näkynsä mukaan tehnyt Turun alueella. Samalla haluamme siunauksin lähettää Arin uuteen työtehtäväänsä ja olemme kiitollisia, että emme menetä Aria kokonaan vaan, että hän jatkaa lehden päätoimittajana.
Uusi toiminnanjohtaja esittäytyy:
Tahdon kiittää siitä etuoikeudesta, että saan ottaa A&O:n toiminnanjohtajan tehtävän hoitaakseni. On mahtavaa olla viemässä evankeliumia, ilosanomaa näinä aikoina eteenpäin. Me pystymme tarjoamaan turvan joka ei heilahda talouden mukaan.
Nyt jos koskaan kansa tarvitsee toivoa. Ja sitähän meillä on Jeesuksessa tarjota. Siksi on tärkeää että mahdollisimman moni ihminen saa kosketuksen uskonasioihin. Tahdomme olla levittämässä entistäkin laajemmin evankeliumia koko Turun seutukunnalle.
Tänä vuonna on tarkoitus tehdä kolme lehteä, kaksi keväällä ja yksi loppuvuodesta.
Tänä vuonna vietetään yhdistyksen 10-vuotisjuhlaa. Näinä vuosina on jaettu lähes 2 miljoonaa A&O-lehteä Turun seudulle.
Vuosi 2010 tulee olemaan ratkaiseva siinä suhteessa, mihin suuntaan A&O:n tulevaisuus kehittyy. Talous on saatava nousuun, jotta turvataan tulevatkin 10-vuotta.
Tahdon haastaa sinut mukaan entistäkin aktiivisemmin tähän työhön mukaan. Erilaisia mielenkiintoisia palvelutehtäviä on tarjolla jokaiselle halukkaalle.
Kimmo Jalonen lyhyesti:
- 41-vuotias aviomies ja neljän tyttölapsen isä, kaksoset 14 v., 6v. ja 10kk.
- asuu perheineen Paimiossa.
- tullut uskoon Jeesukseen 10-vuotta sitten, miinuksesta plussaksi kampanjan kautta
- työskennellyt pitkään radiomainonnan myynnin parissa
- toimi 4 vuotta kansanedustaja Sari Essayahin avustajana
- ollut A&O:n toiminnassa mukana lähes alusta alkaen, viimeksi mainosmyynnistä vastaavana
- toimii Paimiossa aktiivisesti Asemaseurakunnassa, jossa vanhimmiston jäsen
Ota rohkeasti yhteyttä.
Kimmo Jalonen 0504092280, kimmo.jalonen@ao-media.net