Jeesus – faktaa vai fiktiota? Yliopistokiertue haastaa opiskelijat kysymään, mikä on kristinuskon ja historiallisen tiedon suhde. Pohjoismaiden tunnetuin apologeetta Stefan Gustavsson saapuu Suomeen ainutlaatuiselle yliopistokiertueelle 15.–19. maaliskuuta.
Sana apologeetta tarkoittaa ihmistä, joka puolustaa uskoa järjellisin perustein. Moni kuitenkin väittää, että usko ja järki eivät kuulu yhteen. Gustavssonin luentokiertue haastaa tämän väitteen.
– Elämme skeptisessä ajassa, jossa ei ole tapana puhua totuudesta. Jos väität, että jokin asia on totuus, kritiikki on kovaa, Stefan Gustavsson sanoo.
Hänen mukaansa kristinuskon julistuksen ydin - sanoma ihmisen synnit sovittaneesta Jumalasta - on kuitenkin ankkuroitu historialliseen totuuteen.
– Opiskelijat painiskelevat työkseen tosiasioiden ja tutkimisen maailmassa. Siksi on luonnollista, että haastamme heitä lähestymään myös kristinuskoa tästä näkökulmasta, Gustavsson perustelee.
Yliopistoilla pidettävien englanninkielisten luentojen ja niihin liittyvien oheistapahtumien teemana on Jeesus – faktaa vai fiktiota?: Voimmeko luottaa lähteisiin, jotka kertovat Jeesuksesta? Kuinka paljon historiallista tietoa meillä on hänestä?
– Monet ajattelevat, että Raamattu on vain uskonnollinen kirja. Historiatieteilijät kuitenkin tunnustavat, että Raamattu on myös luotettava historiallisen tiedon lähde, Gustavsson huomauttaa.
Stefan Gustavsson on Tukholmassa toimivan CredoAkademin johtaja. Hänen kirjoistaan on suomennettu teos Mihin uskomme perustuu? (Uusi Tie).
Stefan Gustavsson luennoi Turussa perjantaina 19.3. klo 16.15 Dentalian Arje Scheinin -salissa, Lemminkäisenkatu 2.
Jatkona opiskelijailta klo 18 Kupittaan seurakuntakodilla, Sirkkalankatu 4.
Luentokiertueen järjestää Suomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetys (OPKO).