Konferenssin opettajina toimivat Wienin kansainvälisen Vienna Christian Center -seurakunnan perustajapastori, kristillisen radio- ja tv-työn pioneeri Gerhard Kisslinger (61) Itävallasta sekä Fidan Latinalaisen Amerikan aluepäällikkö Ari Joensuu (56) ja gender-neuvonantaja Anne Joensuu (54) Boliviasta. Konferenssiin osallistuu myös muita kokeneita lähetystyöntekijöitä ja Mongolian ainoan kristillisen radioasema WindFM:n johtaja Batjargal Tuvshintsengel.
Ari Joensuu tunnetaan myös Mauri Päivisen dokumentista ”Kokapappi” (YLE TV1, 2008). Etelä-Amerikassa yli miljoona nuorta on kuullut huumeiden vaaroista Joensuiden 1980-luvulla aloittaman käytännönläheisen huumevalistuksen ansiosta. Ari on kouluttanut myös valtionhallinnon ja poliisivoimien ylijohtoa etiikasta Boliviassa ja Paraguayssa. Anne Joensuu kouluttaa sukupuolten samanarvoisuudesta kouluissa, järjestöissä ja kirkoissa. Hän perusti aikoinaan Bolivian ensimmäisen hyväksikäytettyjen tyttöjen ja naisten turvakodin.
Lähetys- ja kehitysyhteistyön teemoja syvennetään konferenssin opetuskanavissa. Niiden aiheina on esimerkiksi samanarvoisuus (sukupuoli ja vammaisuus), muslimien ja juutalaisten kohtaaminen, seurakuntien merkitys maahanmuuttajien hyvinvoinnille, globaali kristillinen lapsityö, media, yksilön ja seurakunnan rooli maailman muuttamisessa, jälkikristillisen nyky-Euroopan haasteet sekä lähetystyöhön lähteminen tavallisena ammatinharjoittajana.
Konferenssin monipuolisesta musiikista huolehtivat Suomen gospel-piireissä hyvin tunnettu Habakuk, etnisillä soinneillaan ilahduttava AK band, JJ Top, Jemima & Band ja turkulainen Silta-kuoro. Yksi konserttipaikoista on Turun Mikaelinkirkko.
Tilaisuudet simultaanitulkataan englanniksi, venäjäksi ja espanjaksi sekä suomalaiselle viittomakielelle ja tarvittaessa ranskaksi. Osa tilaisuuksista on kaikille avoimia yleisötilaisuuksia.
Konferenssissa julkistetaan kolmatta kertaa myös Vuoden lähetysteko. Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet lähetystyön puolesta rukoilevat (Kuopio) sekä villasukankutojat (Tampere, Love for Kids Russia).
Lisätietoa, ilmoittautuminen ja lehdistömateriaalia: www.lahetyskonferenssi.fi