Haku
Haku:

Julkaistu 04.01.2010 GMT Lähetä kaverillesi tämän sivun linkki Anna palautetta tästä kirjoituksesta Tulosta

Jeff Scaldwell: Suhde Jumalaan Isänä

Kirjoittaja on Father Heart Ministryn Euroopan työn johtaja. Hän toimi Englannissa pastorina, kunnes kohtasi Jumalan rakastavana Isänä. Nyt hän kiertää puhujana eri puolilla Eurooppaa.

Minusta tuli kristitty 33 vuotta sitten. Ajatus todellisesta suhteesta Jumalan kanssa, oli minulle vieras. Oletin, että Jumala on pettynyt tai jopa vihainen minulle. Vaikka olin pastori, minulla ei ollut todellista ilmestystä siitä, ketä todella ’palvelin’. Tein kovasti töitä Jumalalle ja uskonelämästäni kasvoi itseään toistava rutiini, josta puuttui intohimo ja tuli.
Viimeiset kymmenen vuotta olen ollut uudenlaisella löytöretkellä Jumalan kanssa. Olin nälkäinen ja niin matkani löytämiseen alkoi. 1.Joh.4:8 sanoo ”Jumala on rakkaus”. 1.Joh.3:1 “Katsokaa, kuinka suurta rakkautta Isä on meille osoittanut: me olemme saaneet Jumalan lapsen nimen”. Joh.3:16 “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa”. Room.5:8“Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme”

Rakkaus, rakkaus, rakkaus! Kaikessa on kyse rakkaudesta ja rakkaudessa on kyse suhteesta ja sydämestä! Jos Jumala on rakkaus ja meidät on luotu Jumalan kuvaksi, silloinhan meidät on luotu rakkauden kuvaksi ja rakkaussuhdetta varten! Mielemme eivät ymmärrä tätä. Miksi? Koska Jumala ei halua suhdetta järkemme kanssa, vaan hän kaipaa yhteyttä sydämiimme.

Minua ei luotu olemaan Jumalan pieni työläinen, vaan taivaallisen Isäni lapseksi ja vaeltamaan suhteessa hänen kanssaan. Minullakin on kutsu palvella Jumalaa, mutta ei palvella kuten orja, vaan kuten poika ja perillinen. Pääasiallinen syyni kulkea tällä planeetalla on olla poika minun Isälleni! Seurakuntana me emme ole huomanneet tätä totuutta Jumalasta ja siksi emme ole osanneet esitellä tätä uskomattoman mahtavaa Jumalaa tälle rakkaudettomalle maailmalle.

Jeff Scaldwell

Jeff Scaldwell puhuu Turussa 8.-10.1.2010 Father’s House Finlandin ja Elämän Sana seurakunnan järjestämässä Isän Sydän –konferenssissa.
Turun seudun vapaiden seurakuntien viestintäyhdistys A&O ry.
Kalastajankatu 1 B, 20100 Turku.
Toiminnanjohtaja Kimmo Jalonen, 050 409 2280
Liity A&O:n postituslistalle
Postituslistan kautta saat säännöllisesti A&O:n kuulumisia.